Äijädieetti

lauantai 15. joulukuuta 2018

Ystävällinen universumi (Sao Paulo ja Ubatuba)


Toteemi Ubatubassa

Sain viime reissun loppupuolella tarpeekseni kirjoittamisesta ja jakamisesta. Vaikka tuolloinkin asiaa olisi ollut, niin jotenkin koin ettei se enää palvellut minua. Asiaa on edelleen ja tarve jakaa se on löytynyt, joten tässä ollaan.

Pieni ajatus menneeseen. Aasian kierroksemme päättyi maaliskuun lopussa ja palasimme vielä talviseen Suomeen. Saimme kokea täyden kevään, kauniin ja lämpöisen kesän sekä värikkään syksyn mökillä Turun saaristossa. Olosuhteet loppuvuodesta olivat sellaiset, että päätimme vielä yhdeksi talveksi karata lämpöiseen. Mantereeksi valikoitui Etelä-Amerikka ja ensimmäiseksi maaksi Brasilia.

Sao Paolo
 Poikani sanoin; olen itse itselleni vaarallisin asia reissussa. Näin se tuli taas todistettua.
Lähdimme aamuyöllä 04.00  Turusta linja-autolla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Matkaamme kuului neljän tunnin välilasku Lissabonissa ja perillä Sao Paulossa olimme seuraavana yönä. Olin varannut valmiiksi hotellin aivan lentokentän vierestä, jonne pääsimme nopeasti lepäämään yli vuorokauden reissaamisen jälkeen. Siinä Lissabonin lentokentän tylsyydessä ajatukset siirtyivät taas turvallisuuteen reissussa. Olin jo aiemmin miettinyt ryöstetyksi tulemisen mahdollisuuksia, enkä nytkään päässyt siitä ajatuksesta eroon. Kuin tilauksesta lentokentän myymälästä löysimme lompakon, jonka saisi loistavasti kiinnitettyä klipsulla housunkauluksen sisäpuolelle. Pieneen ja huomaamattomaan lompakkoon laitoin pankkikortin sekä dollareita, euroja ja rialeita muutaman sadan euron edestä. Nyt saa mahdolliset rosvot tyytyä vähempään ja minä pidän pankkikortin sekä rahat!

Miljoonakaupungin liikennettä
Hienosti jaksoimme perille ja muutaman tunnin sikeiden yöunien jälkeen heräsimme aamupalalle. Tilasin Uberin, jolla siirryimme keskustaan, lähelle linja-autoasemaa sijaitsevaan hotelliin. Perillä huonetta maksaessani huomasin tuon pienen ryöstövarman lompakkoni kadonneen housunkauluksesta. Tunne nosti välittömästi hien otsalleni ja vain vaivoin pystyin pitämään itseni rauhallisena. Niinpä hikeä välillä pyyhkien maksoin siitä lompakosta, joka oli tarkoitettu arkikäyttöön ja jonka voisi huoletta antaa myös ryöstäjille. Siirryimme huoneeseemme ja toimintasuunnitelmaksi muodostui rauhoittuminen sekä matkan järjestelyt alkuperäisen ajatuksen mukaan. Toki sillä lisäyksellä, että vaimon pankkikortti otetaan käyttöön ja lisää rahaa tarvitaan heti. Laitoin vielä Uber-kuskille viestin ja sähköpostia edelliseen hotelliin.

Linja-autoasemalta saimme ostettua bussiliput seuraavaksi aamuksi Ubatubaan sekä puhelinkortit nettiyhteyksineen. Tarkastin viestit ja sähköpostin, mutta mitään vastausta en ollut saanut ja olin jo varma, että tuota oivaa omaisuuteni turvaa en enää näkisi. Päätin kuitenkin vielä varmistella asiaa soittamalla hotelliin. Ensimmäisellä yrittämällä asiaa kysyessäni minulle kohteliaasti lyötiin "luuri korvaan". Toisella kertaa puhelimeen vastasi hyvin englantia puhuva vastaanottovirkailija, joka kertoi lompakkoni löytyneen pihamaalta ja on nyt heillä tallessa. Uskomaton tunne vyöryi läpi kehoni. Seisoimme suuren linja-autoaseman aulatiloissa, TIM-puhelinoperaattorin pienen myyntikojun vieressä ja tuhannet ihmiset kiirehtivät kuka mihinkin suuntaan. Siltä seisomalta lähdimme liikkeelle ja noin tunnin päästä olin saman hotellin pihamaalla, josta aamulla iloisin ja odottavaisin mielin olimme kaupunkiin lähteneet. Nyt minä puristin kädessäni ryöstövarmaa lompakkoani, jossa oli tallella niin rahat kuin pankkikortti sekä viiden viikon kestolottokuponki.

Kaiken varkauksien ja ryöstöjen murehtimisen sijaan sain huomata, että rehellisiä ihmisiä on maailmassa ja olen iloinen miten ystävällinen universumi asettelee heitä meidän poluillemme.

Olemme nyt neljättä päivää maassa ja sijaintimme on Ubatubassa, joka on melko pieni ja rauhallinen turistien valtaama kaupunki Atlantin rannalla. Sao Paulon ja Rio de Janeiron välissä. Kävelty on niin innokkaasti, että tämä päivä on pyhitetty vesikellojen hoitamiseen.



Praia do Cerdo

Praia do Tenorio

Keittiömme ikkunasta

Värikästä luontoa riittää

Vahtikoira työssään

Kurre


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti