Vaarallinen kalastus

Kalastusta ei mielletä mitenkään vaarallisiin lajeihin kuuluvaksi, ainakin oma mielikuvani on, että kalastuksen ajatellaan olevan melko turvallista, toisin kuten esimerkiksi laskettelu tai moottoriurheilu. Kuitenkin vaikuttaa, että useammin juuri kalastajat joutuvat vakaviin onnettomuuksiin, kuin muiden harrastuslajien edustajat. Tämän lisäksi kalastuksessa sattuu vielä lukemattomia pienempiä loukkaantumisia. Terävät koukut lävistävät nahan helposti ja puukolla on saatu useampikin haava aikaiseksi. Liukkaassa veneessä ja kalliolla kompurointi sekä vaikkapa vain hauenleuasta tai ahvenen piikeistä jääneet kipeähköt muistot. Toiset osaavat olla luonnostaan varovaisempia ja toiset varautuvat vahingoiden varalta erilaisin suoja- sekä turvavarustein. Jäin miettimään tätä harrastuksen vaarallisuutta palatessani Norjasta, jossa kävin  meren rannalla heittelemässä.

Talvikin tyrskyjä

Innokkaasti aamulla vaihdoin keloihini kuitusiimat, monofiilien tilalle sekä pakkailin pyyntitarpeet reppuun. Vuorovesitaulukosta tarkastin nousuveden tilanteen ja lähdin ajelemaan kohti Altaa ja Talvikia.

Norjaan rantapyyntivälineet

Auto parkkiin levikkeelle ja laskeuduin jyrkkää reunaa pitkin alas rantaan. Vapa suoraksi ja turskatapsit sekä 100 grammainen paino kiinni siimaan. Hyviä heittopaikkoja oli useampia ja niin lähdin etenemään heitellen ja kelaillen. Montaa heittoa en ehtinyt heittää, kunnes vahinko sattui kohdalleni. Noin raskasta pakettia heittäessä on minulle muodostunut tyyliksi mahdollisimman pitkä kiertoliike ja kun oikein kovaa kiskaisee loppuun, niin jalat tahtovat hakea toisia jalansijoja. Näin kävi nytkin, mutta jalan alle ei ollutkaan sijaa, vaan lankesin suoraan selkä edellä viereiseen kallionkoloon. Ainahan tuollainen hieman kirpaisee ja vähintään itsetuntoa, mutta nyt myös osui hieman kovempaa oikeaan kämmeneeni.

Sormi lastoitettu

Sitkeyttäni en heti älynnyt antaa periksi, vaan heittelin vielä tovin ja ryyppäsin teenikin, ennen kuin tein päätöksen jättää kalastus sikseen. Auton lämmetessä kipu kädessä lisääntyi vastaavasti ja Kautokeinon kohdalla oli jo pakko etsiä ensiapulaukku ja väsätä pikkurilliin lasta. Pari päivää tässä nyt on kärvistelty tuon sormen kanssa ja luultavasti tämä pari viikkoa ottaa parantuakseen. Itse arvelen olevan jonkinlaisen murtuman kyseessä, mutta turha tästä lääkäriin on lähteä, kun eväät heillä taitaa olla samat kuin minullakin, eli lastaa sormeen.
  Kaiken tuon loukkaantumisen aikaansaaman pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että kalastus voi olla äärimmäisen vaarallinen laji! Varsinkin minun kaltaisille kalastajille, jotka lähes lapsenomaisella innokkuudella keskittyy vain kalastustapahtumaan. Turvavarustukseni on myös puutteellinen, sillä talvisaikaan minulla on vain jäänaskalit turvana. Kesällä veneillessä päällä on uudet melontaliivit ja jokikalastuksessa aurinkolasit sekä huopapohjat kahluukengissä. Ensiapupakkausta pyrin pitämään aina mukana ja valitettavasti sitä on tarvittu turhan usein. Kaikesta vaarallisuudesta huolimatta kyseessä on niin hieno laji, ettei pikku kolhut ole saaneet ajattelemaankaan tämän lopettamista.

Verkonkoentaa ja harjuksenpilkintää

Pari verkkoa sain siis jo laskettua jään alle ja nyt ne on kertaalleen koettu. Samalla suoritin hieman empiiristä tutkintaa helpottaakseni talviverkkokalastusta ja siksi talviverkkojatani toisessa päässä pyörii narupyörä eli pylpyrä, jotta voin kokea verkkoni vain yhdestä avannosta. Kuvittelin laittavani verkoille riittävästi myös nk. pystynarua, jotta ne olisivat vapaasti pyytävässä asennossa, silti heti ensimmäisellä kokemiskerralla selvisi, että järven syvyys tai virta yllätti minut. Verkot olivat selvästi liian piukalla. Minulla oli mukana 10 metrin ylimääräinen vyyhti narua ja sen lisäsin verkkojatan toiseen päähän. En usko tämänkään riittävän, vaan luulen joutuvani vielä lisäämään narua saadakseni verkot pyytäväksi. Huomenna selviää tuokin.

verkkoahkio

Aamulla ennen lähtöä keittelin teetä pullooni ja huomioni kiinnittyi teepussin narun päässä olevaan mietelauseeseen, jossa sanottiin kokemuksen tuovan viisautta. Tuon voin sanoa olevan varsin hyvä mietelause ja pätee myös kalahommissa. Minulla täällä Hetan läheisyydessä tuota kokemusta ei ole, enkä ole muilta kysellyt, vaan vielä jääräpäisesti yritän itse löytää hyvät pyyntipaikat. Tosiasiana tiedostan, että useasti vanha konsti on paljon parempi kuin pussillinen uusia, mutta mulla vain on se loputon tutkimisen halu..

Ennustava teepussin viisaus

Kalastus on siitä hienoa, että kokeiluja voit tehdä rajattomasti ja sitten taas epäonnistumisten jälkeen palata hetkeksi siihen, joka palauttaa uskosi tekemiseen. Mutta halu ymmärtää luontoa ja sen mukautumiskykyä sekä vuodenaikojen ja olosuhteiden vaihtelua saa kokeilemaan uutta. Kerran kun tuossa onnistuu on valmis ottamaan monta kertaa myös pettymyksen vastaan. Kokemus tuo viisauden.

Kilonen made

Sama kaveri nyljettynä

 Tyhjin käsin ei tarvinnut kuitenkaan palata jäältä, vaan kuten niin useasti ja nytkin yksi matikka oli päässyt sotkemaan alapaulani verkosta, päätyen ravintoketjuuni.

Madekeitto

 Made ei ehkä ole se suosikkikalani, mutta hyvää oli kyllä soppa jonka siitä tein. Välttelen hieman hiilihydraatteja, joten valitsin keittoon lisukkeeksi parsakaalia sekä keittojuureksia ilman perunaa. Keitelin mateesta myös kalaliemen ja kun lopuksi lisäsin mustaa koskenlaskijaa sekä tilliä, niin ei kyllä voinut valittaa. Ihan hemmetin hyvää soppaa sain. Maksan keitin myös ja nautin sen sellaisenaan, mustapippurilla ja suolalla höystettynä. Kyytipoikana oli carmenere-rypäleestä valmistettu Santa Helena punaviiniä. Täydellistä, kertakaikkiaan..

Jokivarren pilkintää

 Pyyhkäisin vielä tänään iltapäivällä ja verkkokalastuksen välipäivänä, pikaisesti läheisellä joella harjus mielessäni, mutta hyvin huonoin tuloksin. Lähtökohdatkin olivat kyllä vähän heppoiset, sillä joelle saavuttuani kairasin muutamat pyyntireiät, jonka jälkeen annoin paikan rauhoittua ja aloin sitomaan pilkkilitkaani. Vaikka kuinka koitin ajatella taas kaiken ottavan mukaani, niin harjusperhot olivat jääneet kuitenkin kaappiin. Myöhäinen lähtöni joelle ei antanut pelivaraa käydä hakemassa unohtuneita perhoja, vaan jouduin sitomaan niistä mitä repussani oli. Ensin uittelin pientä mosuria ja karviaista sivutapsissa ja vielä lopuksi kultamorria sekä punamustaa rautupaulia. MP-reissuun kuitenkin oli tyytyminen tällä kertaa.

Osittain mustaksi värjätty kultamorri sekä Rautupaulin pilkkiperho

Huomenna sitten taas verkoille odotukset matalalla ja uutta verkkonarua mukana lisättäväksi..

Verkot Ounasjärven syvänteessä

Muutama päivä sitten Ounasjärvi vielä lainehti, mutta sitten tulivat kunnon pakkaset ja tänään jäätä oli jo n. 12 cm. Verkkohommiin siis! Edellisestä talviverkkokalastuksesta onkin jo aikaa useampi vuosi. Edellisen kerran laskin verkot jäältä vuonna 2010, jonka jälkeen sitten seuraavat talvet vietinkin vähemmän jäittömissä olosuhteissa. Kuusi vuotta siis viime kerrasta. Voitte vain kuvitella minkälainen polte sitä olikaan noiden jäiden kanssa, milloin ne kestävät verkkomiehen tarpeet. Tänään se päivä vihdoin koitti ja nyt on pysyvä pyynti paikoillaan.

Verkot vedessä ja kuuma tee on ansaittu

Tästä kaikki alkoi

Ensimmäiseksi tein pääuittoavannon, eli sen mistä verkkoja myös jatkossa koen. Nyt ollaan vasta syysjäillä ja jään paksuus 12 cm. Keväällä se on hyvinkin toista metriä ja avanto josta verkkoja koen luonnollisesti jäätyy kovilla pakkasilla keskitalven aikaan. Siksipä tämä pääavannon tulee olla riittävän iso heti alkujaan. Minulla siitä tuli 110 * 90 cm kokoinen. Toki joudun sitä tuuralla ja sahalla pitämään vähintään 80 * 60 kokoisena, mutta hyvän eristeen kun pitää avannon päällä, niin tuo ei ole mikään ongelma. Itse käytän 5 cm Finfoam levyä ja tuplana. Tuo riittäne, kun säännöllisin väliajoin (3 vrk, kelistä riippuen) käy kokemassa verkot tai jos ei koko aikaa pidä verkkoja, niin ainakin avaamassa avannon.

Torpeedo on näppärän kokoinen

 

Torpeedossa narut kytkettynä ja laite on valmis viemään verkkonarut

Verkkonarujen vetämiseen käytin Torpeedo-nimistä vetolaitetta. Itse laite kulkee hyvin suoraan ja löytyy myös helposti kovan äänensä avulla. Lisäksi Torpeedossa on valot (kirkas ajovalo ja vihreä etsintävalo) laitteen paikallistamisen helpottamiseksi. Vedätin 130 metriä verkkonarua Torpeedolla ja aikaa tuohon meni alle kaksi minuuttia. Otin tuosta myös pikaisen Go pro-videon Torpeedo - verkonvetolaite

Torpeedo perillä

Kun verkkonaru oli uitettu määrämittaansa, jätin Torpeedon vielä käytiin ja se rouksuttikin paikoillaan, joten se oli helppo paikantaa. Siihen sitten kairasin reiän kulkusuuntaan etupuolelle ja ajoin laitetta vielä metrin verran, jolloin narut oli helppo poimia suoraan kairan reiästä.

130 metriä verkkonarua jään alla ja Torpeedo nostettu kairanreiästä

Torpeedo tulee helposti ylös 8 tuuman reiästä, joten riippuen verkonkoentatavasta, niin tuo yksi kairanreikäkin riittää jatkuvaan kalastamiseen. En voinut olla kuin tyytyväinen lopputulokseen. Kokemisavantoni on 30 metrisen syvänteen itäpäässä ja nyt saan laskettua verkot viistosti syvänteen reunaan, jolloin verkon itäpää jää syvänteen yläreunalle noin 20 metrin syvyyteen. Saan siis laskettua verkot juuri siihen minne halusinkin, vaikka matkalla oli pari railoa, josta olisin voinut kuvitella Torpedon muuttavan suuntaa, mutta suoraanhan tuo pirulainen vain kulki. Hienoa!!

Verkkopylpyrälaite

Tuossa pylpyrässä verkkonaru juoksee mukavasti

Koen verkkoni vain pääavannosta, joten vedin torpedolla suoraan kaksi narua pääteavantoon, jonne upotin pylpyrälaitteen 1,70 metrin syvyyteen. Verkkonaru juoksee tuon pylpyrän lävitse, joten jää turha juokseminen ja toisen avannon auki pitäminen kokonaan pois pelistä. Näppärä laite, vaikka tosin vetovastus hieman lisääntyy verkkoja laskiessa. Tosin kuitenkin niin vähän, että olen ehdottomasti pylpyrän puolestapuhuja.

Lopulta sain jään alle 2 kappaletta Kivikankaan 60 metristä, 5 metriä korkeata kaksoispauloitettua verkkoa (harmaa ja punainen), joiden silmäkoko on 55 mm ja liinan paksuus 0,17mm. Siis hyvin isosilmäiset ja turhan paksusiimaiset verkot on nyt kyseessä, mutta kokeillaan näillä aluksi, vaihdetaan sitten perinteisen siikakokoon, kun nämä ovat tapansa ja pyytävyytensä kertoneet. Merkkasin vielä verkkoni mäntykepeillä, joihin kelkkamiehiä varten silvoin yhdet huomioliivit, jotta näkyisivät myös pimeässä.

Lopuksi vielä, jos jollain on kiinnostusta tuosta Torpeedosta, niin saan niitä hankittua hyvin huokeaan hintaan. Poikkea sivuilleni Facebookissa

Talvikalastuskausi avattu

Pari hyvää pakkasyötä takana ja arvelin nyt olevan aika lähteä tutkimaan lähiseudun järviä kairan ja pilkkivehkeiden kanssa. Vasta tänne muuttaneena, minulla ei ole pienintäkään käsitystä hyvistä pilkkipaikoista, joten nyt tämä perustuu puhtaasti empiiriseen tutkimiseen. Homma käynnistyi niin että Retkikartasta etsin järveä, joka herättää mielenkiintoni. Kriteereinä käytin etäisyyttä kotoani (max 25 km), etäisyyttä tiestä, järven kokoa, tulevat ja lähtevät joet järvestä, järven muotoja sekä lopuksi intuitiota. Tällä kertaa päädyin järveen, jonka nimi oli Syväjärvi. Pienehkö järvi, jonne oli sopiva matka kotoa paikkaan, jonne auton voisin jättää sekä vain n. kilometrin matka patikoitavaa järvelle.

Aamuaurinko haloineen Enontekiöllä

Jälkiviisana voisin sanoa olleeni liian optimistinen paikan suhteen ja annoin järven nimenkin hämätä itseäni. Huomioin kyllä soisen ympäristön ja muutamat tehdyt ojitukset alueella, mutta en antanut niille sitä painoarvoa kuin olisi pitänyt, joten olin minä hieman pettynyt itseeni, kun järvelle saavuin. Kävelin noin sadan metrin päähän rannasta ja annoin kairan laulaa. Ohuen jääkerroksen alla olikin sitten heti turvevelliä. Luovutin välittömästi järven suhteen ja otin kartan esiin. Kolmen kilometrin päässä soiden takana oli lupaavan näköinen järvi ja rannan muodotkin antoivat olettaa, että vettä olisi enemmän kuin pari senttiä. Kaira kantoasentoon ja reppu selkään. Syväjärvi on havaittu hyvin matalaksi ja suuntasin kohti Valkeejärveä.

Jään alla oli edes sen verran vettä, että pääsin uittamaan morria

Valkeejärven jäälle päästyäni, jää rasahteli uhkaavasti jalkojeni alla. Kairasin reiän muutaman metrin päähän rannasta ja jäätä oli vain n. 2 cm. Riittävästi kyllä kantamaan minut, mutta liian vähän siihen, että olisin arvannut lähteä laajemmin tutkimaan. Ilma oli tuulisen kylmä ja matkaa autolle oli nyt useampi kilometri, joten uinti tuolla voisi olla kohtalokas. Varsinkin kun olin unohtanut kokonaan tulentekovehkeet matkasta. Vettä tuossa oli vain noin 70 senttiä ja siirryin järven toiselle puolen, josta rannan maasto lupaili vähän syvempää vettä ja muutenkin näytti niemenkärkineen ihan hyvältä pilkkipaikalta. Vettä ei tuollakaan ollut kuin metrin verran, joten tappiomieliala valtasi pikkuhiljaa mieleni ja jo tunnin pilkkimisen jälkeen annoin periksi ja lähdin takaisin kohti autoa. MP- reissu tuli tästäkin, kuitenkin sain taas lisää oppia alueen järvistä.

Pohjoisen koivikkoa

Tunnin raskaan tarpomisen jälkeen olin taas autolla. Suo oli paikoin upottavaa ja pari kertaa meinasi saapas jäädä kokonaan suon vangiksi, mutta onnistuin kuitenkin pitämään ne vielä ominani. Päivä oli hieno ja sain suurimman osan ajasta nauttia auringonpaisteesta, jota olinkin jo tovin kaivannut. Sellainen oli tämän pilkkikauden avaus ja tästä ei voi muuta kuin parantaa..

Pilkkirepun sisältöä

Talvi tekee tuloaan ja pitkästä aikaa saan minäkin varautua siihen myös kalastusmielessä. Vuodet ulkomailla ovat asettaneet rajoituksia varsinkin talvikalastukseen ja reissuni ovatkin jääneet yleensä vain viikon mittaiseen pilkkireissuun. Tuokin viikko on menneinä vuosina keskittynyt ison siian pilkintään Ruotsissa. Pilkkireppuni on lojunut tuon muun ajan varastossa, siksi en sitä juurikaan ole päivittänyt vuosikausiin. Nyt tuo päivitys on kuitenkin ajankohtainen ja siksi kaivoin reppuni varastosta ja tein inventaarion.

Pilkkireppuni sisältö

Sain reppuni ystävältä lahjaksi vuonna 2010. silloin siinä oli täytteenä mukana sukat ja pilkkihanskat. Nyt sinne on jo kertynyt monenlaista. Kuten 10 pilkkivapaa, joista tosin yksi, pyssyvapa, on sekin lahja toiselta ystävältäni ja kulkee mukana lähinnä maskottina ja hyvän onnen tuojana. Muihin vapoihin on tehty sulattamalla viritetyt jarrut, sen isomuksen takia. Metallihärpäke, joka siimojen ja naskalien välissä, on viimeisimpiä hankintoja. Kyseessä on mäskikartio, jolla saa mäskit hienosti suoraan pohjaan pilkkireiän alle tai laukaisemalla hieman pohjasta ylöspäin, leviämään strategiselle alueelle. Kyllä tuossa melkein valmis paketti on pilkille lähteä. Hieman siimojen vaihtoa ja syöttien uusimista pitää vielä tehdä.

Pilkit, tarurit ja morrit

Pilkkirasioiden sisältö kertookin sitten sitä, että kalastus on keskittynyt viimeaikoina jalokalan pyyntiin. Toki jossain vielä on yksi mormuska-rasia, josta löytynevät hyvät ahvenmorrini ja jotka siis tästä nyt puuttuvat. Lisäksi tuosta uupuu liukupainot sekä erikokoisia koukkuja. Täytynee penkoa varastoa, eiköhän ne sieltä vastaan tule. Päivittää kuitenkin täytyy tätä osastoa. Ainakin tasureiden ja pystypilkkien, kuin myös jigien ja jigipäiden osalta. Lisänä tähän kaikkeen kulkee usein myös mukana haspelikela pilkkivapoineen. Varsinkin tuolla vakiintuneella ruotsinreissulla, jossa saaliskalat nousevat useisiin kiloihin. Ennätys siikani tuolta on 2,64 kg ja yli kolmen kilon jölliköitä olen nähnyt nousevan jäälle. Lisäksi isot taimenet ja raudut potkivat siihen malliin, että mukavampi niitä sitten on jo haspelilla väsytellä.

Pilkkisiika vm 2015

Lähden tästä nyt maakuntakierrokselle Rovaniemelle ja Kemiin, joten samalla taidan pysähtyä kalastustarvikeliikkeeseen täydentämään reppuani. Lisäksi tarvitsen verkkoahkion sekä uutta verkkonarua. Sitten tuo homma alkaa olemaan sitä vaille valmis, että viikonloppuna pääsen pilkille. Hienoa!!!