Saaliin säilöminen

Kalastajat, metsästäjät ja poimijat ovat aina tilanteen edessä, jolloin saalista on enemmän kuin sen ehtii pilaantumatta syömään. Ylimääräinen on savustettu, suolattu, kuivattu, säilötty tai pakastettu tulevaisuuden varalle. Eri menetelmillä on saatu erilainen säilyvyys tuotteelle ja itse olen kokeillut kaikkia mainitsemiani tyylejä, joilla on selvitty vuosisadat.

Vakuumilaitteiden kehityksen myötä on tullut uusi tapa jatkaa tuotteen elinkaarta. Ylimääräisen ilman poistaminen tuoretuotteesta, estää monien bakteerien lisääntymisen sekä kuivumisen varsinkin pakastettaessa. Siksi minäkin hankin uuden vakuumilaitteen, jotta saisin tulevat saaliini, kuten myös muut sellaiset tuotteet, jotka paketista poistamisen jälkeen alkaisivat pilaantua nopeammin kuin ehdin niitä syödä, säilymään pidempään. Päädyin pienen harkinnan jälkeen Lava V300 premiumlineen.

Kokemusta vakuumilaitteista minulla on muutamalta porukalla tehdystä pilkkireissun saaliiden käsittelystä. Noina kertoina ongelmaksi on tullut niin paineensäädön puuttuminen, kuin itse laitteen lämpösuojan laukeaminen ja jonka seurauksena tulee aina lähes puolen tunnin tauko pakkaamiseen. Näitä ongelmia tuskin tulee tällä Erä-lehden testivoittajalla (1/2016) enää vastaan, sillä valmistaja lupaa jopa 5000 peräkkäistä vakumointia ilman ylikuumenemista.

Lava V300 on osoittautunut käytössä loistovehkeeksi ja voisi jopa puhua melkein ammattitason vakuumikoneesta, tosin kammiokoneet ovat sitten eri lukunsa, mutta ainakin näin kotikäyttäjänä saa jokaiselle eurolleen vastineen. Kallis hankintahan tuo on, mutta kuitenkin vain pieni osa siitä, mitä harrastukseni muuten on tullut minulle maksamaan.

Saaliin käsittely on minulle, kuten varmasti muillekin tärkeätä, sillä kunnioitan sitä minkä luonnolta saan, ettei minun tarvitsisi heittää mitään pilaantuneena pois, vaan voin nauttia kuin lähes tuoreena. Vakuumiin päätyy nyt myös muut tuotteet, kuten meillä ainakin parmesaanijuusto sekä tulevien vaellusten eväät ja ehkä jopa osa vaatteista?

Sous vide eli tyhjiöpakattuna ja vedessä kypsennettynä on vielä kokeilematta, mutta kuulemma kokeilemisen arvoista täydellisen pihvin valmistukseen. Kuten monen muunkin asian kanssa vain mielikuvitus on rajana, mitä vakuumiin laittaa. Käyttää vakuumilaitetta sitten mihin tahansa, niin annan vahvan suosituksen Lava vakuumikoneille. Sillä kaikki on helpompaa! Ilmoitettakoon nyt vielä, että mielipiteeni ja kokemukseni ovat omiani, eikä minua ohjaile tässä valmistaja tai jälleenmyyjät.

Ounasjärvi

Tänään on Suomen 99. itsenäisyyspäiva ja kiitos siitä kaikille veteraaneille sekä niille jotka näiden vuosien ajan ovat itsenäisyytemme puolesta taistelleet, kuka milläkin keinoin. Itse vietän sitä kynttilän valossa ja takanlämmössä, samalla kun ulkona paukkuu 30 asteen pakkanen. Hyvää itsenäisyyspäivää siis kaikille ja uskotaan, että vuoden päästä juhlimme 100-vuotiasta isänmaatamme!

Vaarallinen kalastus

Kalastusta ei mielletä mitenkään vaarallisiin lajeihin kuuluvaksi, ainakin oma mielikuvani on, että kalastuksen ajatellaan olevan melko turvallista, toisin kuten esimerkiksi laskettelu tai moottoriurheilu. Kuitenkin vaikuttaa, että useammin juuri kalastajat joutuvat vakaviin onnettomuuksiin, kuin muiden harrastuslajien edustajat. Tämän lisäksi kalastuksessa sattuu vielä lukemattomia pienempiä loukkaantumisia. Terävät koukut lävistävät nahan helposti ja puukolla on saatu useampikin haava aikaiseksi. Liukkaassa veneessä ja kalliolla kompurointi sekä vaikkapa vain hauenleuasta tai ahvenen piikeistä jääneet kipeähköt muistot. Toiset osaavat olla luonnostaan varovaisempia ja toiset varautuvat vahingoiden varalta erilaisin suoja- sekä turvavarustein. Jäin miettimään tätä harrastuksen vaarallisuutta palatessani Norjasta, jossa kävin  meren rannalla heittelemässä.

Talvikin tyrskyjä

Innokkaasti aamulla vaihdoin keloihini kuitusiimat, monofiilien tilalle sekä pakkailin pyyntitarpeet reppuun. Vuorovesitaulukosta tarkastin nousuveden tilanteen ja lähdin ajelemaan kohti Altaa ja Talvikia.

Norjaan rantapyyntivälineet

Auto parkkiin levikkeelle ja laskeuduin jyrkkää reunaa pitkin alas rantaan. Vapa suoraksi ja turskatapsit sekä 100 grammainen paino kiinni siimaan. Hyviä heittopaikkoja oli useampia ja niin lähdin etenemään heitellen ja kelaillen. Montaa heittoa en ehtinyt heittää, kunnes vahinko sattui kohdalleni. Noin raskasta pakettia heittäessä on minulle muodostunut tyyliksi mahdollisimman pitkä kiertoliike ja kun oikein kovaa kiskaisee loppuun, niin jalat tahtovat hakea toisia jalansijoja. Näin kävi nytkin, mutta jalan alle ei ollutkaan sijaa, vaan lankesin suoraan selkä edellä viereiseen kallionkoloon. Ainahan tuollainen hieman kirpaisee ja vähintään itsetuntoa, mutta nyt myös osui hieman kovempaa oikeaan kämmeneeni.

Sormi lastoitettu

Sitkeyttäni en heti älynnyt antaa periksi, vaan heittelin vielä tovin ja ryyppäsin teenikin, ennen kuin tein päätöksen jättää kalastus sikseen. Auton lämmetessä kipu kädessä lisääntyi vastaavasti ja Kautokeinon kohdalla oli jo pakko etsiä ensiapulaukku ja väsätä pikkurilliin lasta. Pari päivää tässä nyt on kärvistelty tuon sormen kanssa ja luultavasti tämä pari viikkoa ottaa parantuakseen. Itse arvelen olevan jonkinlaisen murtuman kyseessä, mutta turha tästä lääkäriin on lähteä, kun eväät heillä taitaa olla samat kuin minullakin, eli lastaa sormeen.
  Kaiken tuon loukkaantumisen aikaansaaman pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että kalastus voi olla äärimmäisen vaarallinen laji! Varsinkin minun kaltaisille kalastajille, jotka lähes lapsenomaisella innokkuudella keskittyy vain kalastustapahtumaan. Turvavarustukseni on myös puutteellinen, sillä talvisaikaan minulla on vain jäänaskalit turvana. Kesällä veneillessä päällä on uudet melontaliivit ja jokikalastuksessa aurinkolasit sekä huopapohjat kahluukengissä. Ensiapupakkausta pyrin pitämään aina mukana ja valitettavasti sitä on tarvittu turhan usein. Kaikesta vaarallisuudesta huolimatta kyseessä on niin hieno laji, ettei pikku kolhut ole saaneet ajattelemaankaan tämän lopettamista.

Verkonkoentaa ja harjuksenpilkintää

Pari verkkoa sain siis jo laskettua jään alle ja nyt ne on kertaalleen koettu. Samalla suoritin hieman empiiristä tutkintaa helpottaakseni talviverkkokalastusta ja siksi talviverkkojatani toisessa päässä pyörii narupyörä eli pylpyrä, jotta voin kokea verkkoni vain yhdestä avannosta. Kuvittelin laittavani verkoille riittävästi myös nk. pystynarua, jotta ne olisivat vapaasti pyytävässä asennossa, silti heti ensimmäisellä kokemiskerralla selvisi, että järven syvyys tai virta yllätti minut. Verkot olivat selvästi liian piukalla. Minulla oli mukana 10 metrin ylimääräinen vyyhti narua ja sen lisäsin verkkojatan toiseen päähän. En usko tämänkään riittävän, vaan luulen joutuvani vielä lisäämään narua saadakseni verkot pyytäväksi. Huomenna selviää tuokin.

verkkoahkio

Aamulla ennen lähtöä keittelin teetä pullooni ja huomioni kiinnittyi teepussin narun päässä olevaan mietelauseeseen, jossa sanottiin kokemuksen tuovan viisautta. Tuon voin sanoa olevan varsin hyvä mietelause ja pätee myös kalahommissa. Minulla täällä Hetan läheisyydessä tuota kokemusta ei ole, enkä ole muilta kysellyt, vaan vielä jääräpäisesti yritän itse löytää hyvät pyyntipaikat. Tosiasiana tiedostan, että useasti vanha konsti on paljon parempi kuin pussillinen uusia, mutta mulla vain on se loputon tutkimisen halu..

Ennustava teepussin viisaus

Kalastus on siitä hienoa, että kokeiluja voit tehdä rajattomasti ja sitten taas epäonnistumisten jälkeen palata hetkeksi siihen, joka palauttaa uskosi tekemiseen. Mutta halu ymmärtää luontoa ja sen mukautumiskykyä sekä vuodenaikojen ja olosuhteiden vaihtelua saa kokeilemaan uutta. Kerran kun tuossa onnistuu on valmis ottamaan monta kertaa myös pettymyksen vastaan. Kokemus tuo viisauden.

Kilonen made

Sama kaveri nyljettynä

 Tyhjin käsin ei tarvinnut kuitenkaan palata jäältä, vaan kuten niin useasti ja nytkin yksi matikka oli päässyt sotkemaan alapaulani verkosta, päätyen ravintoketjuuni.

Madekeitto

 Made ei ehkä ole se suosikkikalani, mutta hyvää oli kyllä soppa jonka siitä tein. Välttelen hieman hiilihydraatteja, joten valitsin keittoon lisukkeeksi parsakaalia sekä keittojuureksia ilman perunaa. Keitelin mateesta myös kalaliemen ja kun lopuksi lisäsin mustaa koskenlaskijaa sekä tilliä, niin ei kyllä voinut valittaa. Ihan hemmetin hyvää soppaa sain. Maksan keitin myös ja nautin sen sellaisenaan, mustapippurilla ja suolalla höystettynä. Kyytipoikana oli carmenere-rypäleestä valmistettu Santa Helena punaviiniä. Täydellistä, kertakaikkiaan..

Jokivarren pilkintää

 Pyyhkäisin vielä tänään iltapäivällä ja verkkokalastuksen välipäivänä, pikaisesti läheisellä joella harjus mielessäni, mutta hyvin huonoin tuloksin. Lähtökohdatkin olivat kyllä vähän heppoiset, sillä joelle saavuttuani kairasin muutamat pyyntireiät, jonka jälkeen annoin paikan rauhoittua ja aloin sitomaan pilkkilitkaani. Vaikka kuinka koitin ajatella taas kaiken ottavan mukaani, niin harjusperhot olivat jääneet kuitenkin kaappiin. Myöhäinen lähtöni joelle ei antanut pelivaraa käydä hakemassa unohtuneita perhoja, vaan jouduin sitomaan niistä mitä repussani oli. Ensin uittelin pientä mosuria ja karviaista sivutapsissa ja vielä lopuksi kultamorria sekä punamustaa rautupaulia. MP-reissuun kuitenkin oli tyytyminen tällä kertaa.

Osittain mustaksi värjätty kultamorri sekä Rautupaulin pilkkiperho

Huomenna sitten taas verkoille odotukset matalalla ja uutta verkkonarua mukana lisättäväksi..

Verkot Ounasjärven syvänteessä

Muutama päivä sitten Ounasjärvi vielä lainehti, mutta sitten tulivat kunnon pakkaset ja tänään jäätä oli jo n. 12 cm. Verkkohommiin siis! Edellisestä talviverkkokalastuksesta onkin jo aikaa useampi vuosi. Edellisen kerran laskin verkot jäältä vuonna 2010, jonka jälkeen sitten seuraavat talvet vietinkin vähemmän jäittömissä olosuhteissa. Kuusi vuotta siis viime kerrasta. Voitte vain kuvitella minkälainen polte sitä olikaan noiden jäiden kanssa, milloin ne kestävät verkkomiehen tarpeet. Tänään se päivä vihdoin koitti ja nyt on pysyvä pyynti paikoillaan.

Verkot vedessä ja kuuma tee on ansaittu

Tästä kaikki alkoi

Ensimmäiseksi tein pääuittoavannon, eli sen mistä verkkoja myös jatkossa koen. Nyt ollaan vasta syysjäillä ja jään paksuus 12 cm. Keväällä se on hyvinkin toista metriä ja avanto josta verkkoja koen luonnollisesti jäätyy kovilla pakkasilla keskitalven aikaan. Siksipä tämä pääavannon tulee olla riittävän iso heti alkujaan. Minulla siitä tuli 110 * 90 cm kokoinen. Toki joudun sitä tuuralla ja sahalla pitämään vähintään 80 * 60 kokoisena, mutta hyvän eristeen kun pitää avannon päällä, niin tuo ei ole mikään ongelma. Itse käytän 5 cm Finfoam levyä ja tuplana. Tuo riittäne, kun säännöllisin väliajoin (3 vrk, kelistä riippuen) käy kokemassa verkot tai jos ei koko aikaa pidä verkkoja, niin ainakin avaamassa avannon.

Torpeedo on näppärän kokoinen

 

Torpeedossa narut kytkettynä ja laite on valmis viemään verkkonarut

Verkkonarujen vetämiseen käytin Torpeedo-nimistä vetolaitetta. Itse laite kulkee hyvin suoraan ja löytyy myös helposti kovan äänensä avulla. Lisäksi Torpeedossa on valot (kirkas ajovalo ja vihreä etsintävalo) laitteen paikallistamisen helpottamiseksi. Vedätin 130 metriä verkkonarua Torpeedolla ja aikaa tuohon meni alle kaksi minuuttia. Otin tuosta myös pikaisen Go pro-videon Torpeedo - verkonvetolaite

Torpeedo perillä

Kun verkkonaru oli uitettu määrämittaansa, jätin Torpeedon vielä käytiin ja se rouksuttikin paikoillaan, joten se oli helppo paikantaa. Siihen sitten kairasin reiän kulkusuuntaan etupuolelle ja ajoin laitetta vielä metrin verran, jolloin narut oli helppo poimia suoraan kairan reiästä.

130 metriä verkkonarua jään alla ja Torpeedo nostettu kairanreiästä

Torpeedo tulee helposti ylös 8 tuuman reiästä, joten riippuen verkonkoentatavasta, niin tuo yksi kairanreikäkin riittää jatkuvaan kalastamiseen. En voinut olla kuin tyytyväinen lopputulokseen. Kokemisavantoni on 30 metrisen syvänteen itäpäässä ja nyt saan laskettua verkot viistosti syvänteen reunaan, jolloin verkon itäpää jää syvänteen yläreunalle noin 20 metrin syvyyteen. Saan siis laskettua verkot juuri siihen minne halusinkin, vaikka matkalla oli pari railoa, josta olisin voinut kuvitella Torpedon muuttavan suuntaa, mutta suoraanhan tuo pirulainen vain kulki. Hienoa!!

Verkkopylpyrälaite

Tuossa pylpyrässä verkkonaru juoksee mukavasti

Koen verkkoni vain pääavannosta, joten vedin torpedolla suoraan kaksi narua pääteavantoon, jonne upotin pylpyrälaitteen 1,70 metrin syvyyteen. Verkkonaru juoksee tuon pylpyrän lävitse, joten jää turha juokseminen ja toisen avannon auki pitäminen kokonaan pois pelistä. Näppärä laite, vaikka tosin vetovastus hieman lisääntyy verkkoja laskiessa. Tosin kuitenkin niin vähän, että olen ehdottomasti pylpyrän puolestapuhuja.

Lopulta sain jään alle 2 kappaletta Kivikankaan 60 metristä, 5 metriä korkeata kaksoispauloitettua verkkoa (harmaa ja punainen), joiden silmäkoko on 55 mm ja liinan paksuus 0,17mm. Siis hyvin isosilmäiset ja turhan paksusiimaiset verkot on nyt kyseessä, mutta kokeillaan näillä aluksi, vaihdetaan sitten perinteisen siikakokoon, kun nämä ovat tapansa ja pyytävyytensä kertoneet. Merkkasin vielä verkkoni mäntykepeillä, joihin kelkkamiehiä varten silvoin yhdet huomioliivit, jotta näkyisivät myös pimeässä.

Lopuksi vielä, jos jollain on kiinnostusta tuosta Torpeedosta, niin saan niitä hankittua hyvin huokeaan hintaan. Poikkea sivuilleni Facebookissa

Talvikalastuskausi avattu

Pari hyvää pakkasyötä takana ja arvelin nyt olevan aika lähteä tutkimaan lähiseudun järviä kairan ja pilkkivehkeiden kanssa. Vasta tänne muuttaneena, minulla ei ole pienintäkään käsitystä hyvistä pilkkipaikoista, joten nyt tämä perustuu puhtaasti empiiriseen tutkimiseen. Homma käynnistyi niin että Retkikartasta etsin järveä, joka herättää mielenkiintoni. Kriteereinä käytin etäisyyttä kotoani (max 25 km), etäisyyttä tiestä, järven kokoa, tulevat ja lähtevät joet järvestä, järven muotoja sekä lopuksi intuitiota. Tällä kertaa päädyin järveen, jonka nimi oli Syväjärvi. Pienehkö järvi, jonne oli sopiva matka kotoa paikkaan, jonne auton voisin jättää sekä vain n. kilometrin matka patikoitavaa järvelle.

Aamuaurinko haloineen Enontekiöllä

Jälkiviisana voisin sanoa olleeni liian optimistinen paikan suhteen ja annoin järven nimenkin hämätä itseäni. Huomioin kyllä soisen ympäristön ja muutamat tehdyt ojitukset alueella, mutta en antanut niille sitä painoarvoa kuin olisi pitänyt, joten olin minä hieman pettynyt itseeni, kun järvelle saavuin. Kävelin noin sadan metrin päähän rannasta ja annoin kairan laulaa. Ohuen jääkerroksen alla olikin sitten heti turvevelliä. Luovutin välittömästi järven suhteen ja otin kartan esiin. Kolmen kilometrin päässä soiden takana oli lupaavan näköinen järvi ja rannan muodotkin antoivat olettaa, että vettä olisi enemmän kuin pari senttiä. Kaira kantoasentoon ja reppu selkään. Syväjärvi on havaittu hyvin matalaksi ja suuntasin kohti Valkeejärveä.

Jään alla oli edes sen verran vettä, että pääsin uittamaan morria

Valkeejärven jäälle päästyäni, jää rasahteli uhkaavasti jalkojeni alla. Kairasin reiän muutaman metrin päähän rannasta ja jäätä oli vain n. 2 cm. Riittävästi kyllä kantamaan minut, mutta liian vähän siihen, että olisin arvannut lähteä laajemmin tutkimaan. Ilma oli tuulisen kylmä ja matkaa autolle oli nyt useampi kilometri, joten uinti tuolla voisi olla kohtalokas. Varsinkin kun olin unohtanut kokonaan tulentekovehkeet matkasta. Vettä tuossa oli vain noin 70 senttiä ja siirryin järven toiselle puolen, josta rannan maasto lupaili vähän syvempää vettä ja muutenkin näytti niemenkärkineen ihan hyvältä pilkkipaikalta. Vettä ei tuollakaan ollut kuin metrin verran, joten tappiomieliala valtasi pikkuhiljaa mieleni ja jo tunnin pilkkimisen jälkeen annoin periksi ja lähdin takaisin kohti autoa. MP- reissu tuli tästäkin, kuitenkin sain taas lisää oppia alueen järvistä.

Pohjoisen koivikkoa

Tunnin raskaan tarpomisen jälkeen olin taas autolla. Suo oli paikoin upottavaa ja pari kertaa meinasi saapas jäädä kokonaan suon vangiksi, mutta onnistuin kuitenkin pitämään ne vielä ominani. Päivä oli hieno ja sain suurimman osan ajasta nauttia auringonpaisteesta, jota olinkin jo tovin kaivannut. Sellainen oli tämän pilkkikauden avaus ja tästä ei voi muuta kuin parantaa..

Pilkkirepun sisältöä

Talvi tekee tuloaan ja pitkästä aikaa saan minäkin varautua siihen myös kalastusmielessä. Vuodet ulkomailla ovat asettaneet rajoituksia varsinkin talvikalastukseen ja reissuni ovatkin jääneet yleensä vain viikon mittaiseen pilkkireissuun. Tuokin viikko on menneinä vuosina keskittynyt ison siian pilkintään Ruotsissa. Pilkkireppuni on lojunut tuon muun ajan varastossa, siksi en sitä juurikaan ole päivittänyt vuosikausiin. Nyt tuo päivitys on kuitenkin ajankohtainen ja siksi kaivoin reppuni varastosta ja tein inventaarion.

Pilkkireppuni sisältö

Sain reppuni ystävältä lahjaksi vuonna 2010. silloin siinä oli täytteenä mukana sukat ja pilkkihanskat. Nyt sinne on jo kertynyt monenlaista. Kuten 10 pilkkivapaa, joista tosin yksi, pyssyvapa, on sekin lahja toiselta ystävältäni ja kulkee mukana lähinnä maskottina ja hyvän onnen tuojana. Muihin vapoihin on tehty sulattamalla viritetyt jarrut, sen isomuksen takia. Metallihärpäke, joka siimojen ja naskalien välissä, on viimeisimpiä hankintoja. Kyseessä on mäskikartio, jolla saa mäskit hienosti suoraan pohjaan pilkkireiän alle tai laukaisemalla hieman pohjasta ylöspäin, leviämään strategiselle alueelle. Kyllä tuossa melkein valmis paketti on pilkille lähteä. Hieman siimojen vaihtoa ja syöttien uusimista pitää vielä tehdä.

Pilkit, tarurit ja morrit

Pilkkirasioiden sisältö kertookin sitten sitä, että kalastus on keskittynyt viimeaikoina jalokalan pyyntiin. Toki jossain vielä on yksi mormuska-rasia, josta löytynevät hyvät ahvenmorrini ja jotka siis tästä nyt puuttuvat. Lisäksi tuosta uupuu liukupainot sekä erikokoisia koukkuja. Täytynee penkoa varastoa, eiköhän ne sieltä vastaan tule. Päivittää kuitenkin täytyy tätä osastoa. Ainakin tasureiden ja pystypilkkien, kuin myös jigien ja jigipäiden osalta. Lisänä tähän kaikkeen kulkee usein myös mukana haspelikela pilkkivapoineen. Varsinkin tuolla vakiintuneella ruotsinreissulla, jossa saaliskalat nousevat useisiin kiloihin. Ennätys siikani tuolta on 2,64 kg ja yli kolmen kilon jölliköitä olen nähnyt nousevan jäälle. Lisäksi isot taimenet ja raudut potkivat siihen malliin, että mukavampi niitä sitten on jo haspelilla väsytellä.

Pilkkisiika vm 2015

Lähden tästä nyt maakuntakierrokselle Rovaniemelle ja Kemiin, joten samalla taidan pysähtyä kalastustarvikeliikkeeseen täydentämään reppuani. Lisäksi tarvitsen verkkoahkion sekä uutta verkkonarua. Sitten tuo homma alkaa olemaan sitä vaille valmis, että viikonloppuna pääsen pilkille. Hienoa!!!

Lulledalen ja morsiushuntuputous

"Tervettuloa Lullivankan mettäpolulle!
 

Lullivankan mettäpolku on nuin 3 km pitkä ja mennee erilaisen luontotyyppien lävitte.Vankassa on kaksi isoa havumettäaluetta, jokka on suojeltu lailla ja osa mettäpolusta mennee juuri suojellun havumettän kautta. Voit käyttää kevyitä urheilukenkiä polulla melkein läpi vuojen. Mettäpolun lopussa on rakennettu levähtämispaikan, jossa voit tehä valkian.

Polun vartheen on laitettu plakaatteja, jokka muistelevat kasveista, elävistä ja ihmisten historiasta aluheella. Aluheella on kokonansa 16 eri orkidea-kasvia, ja meiän tunnetuin orkidea Marisko/Tikankontti/Lady´s slipper ( cypripedium calceolus ) kukkii kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Älä ota kasveja aluheelta! Ole kans varovainen ettei kasveja tai muistomerkkejä mennee rikki."

Tuossa suora kopio Lulledalenin eli Lullivankan info-kyltistä.

Maahismetsää

 Kilpisjärven tunturialueelta laskeuduttaessa kohti Skibotnia ja Norjanmerta, on maiseman muutos valtaisa. Tunturit vaihtuvat vuoriin ja pieniin laaksoihin on kehittynyt oma ekologinen maailmansa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Lullivankka, joka on kuin suoraan satukirjasta ja jossa näet maahiset, keijut ja muut luonnon henget, kun vain uskallat antaa niiden tulla esiin. Kiireinen turisti tarpoo tuon polun hetkessä, mutta uskon että silti hänelle jää taianomainen muisto paikasta. Kiireettömämpi saattaa kokea paljon enemmän ja tästä voi tulla se paikka, jonne aina pitää palata luontoyhteyttä voimistamaan. Miten vain, niin tämä laakso jättää varmasti pysyvän merkin sisimpääsi!

Laaksoa suojaavat satoja tuhansia vuosia vanhat kallioseinämät

 Omat ajatukseni lennähtävät oitis menneisiin aikoihin, kun tähän laaksoon ja tälle polulle astun. Minkälainen paratiisi tämä oli silloin metsästäjä-keräilijälle ja nyt nykyajan ihmiselle. Älypuhelimen omistavana voin silti kuvitella tätä jonkinlaisena suojapaikkana ympäröivästä maailmasta. Vain muutamia kilometrejä karuista tuntureista, kuten myös hyytävästä meri-ilmastosta. Tämä on ollut loistava paikka levähtämiseen ja saaliinkeruuseen muinoin ja edelleen tämä on hyvä paikka levähtämiseen.

Kylmenevä ilma tekee luonnontaidetta joen yli kaatuneeseen kuuseen

 Laaksoa halkoo joki, josta kulkijat kautta aikain ovat olleet riippuvaisia. Vanhojen asumistojen jäämiä onkin pitkin jokirantoja, eikä nykyinen tulipaikkakaan kaukana joesta ole, joten hienoon paikkaan on laavu tämän polun varrelle rakennettu.

Kuusikon suojissa

 Polku kulkee haapametsiä, männiköitä ja tunturirinteitä myöden ylös ja palaa takaisin P-paikalle jokivartta myötäillen. Äärimmäisen suojaisa ja taianomainen kuusikko suojaa paikkaa, jonne laavu on rakennettu ja tuolla voi helposti viettää yönsä vaikka kovemmassakin talvimyrskyssä.

Tulipaikka

 Laavulla on saha ja kirves sekä rankapuita. Valmiiksi halottuna tai katkottua puuta ei ole kuin edellisen kävijän tekemät tarpeet seuraavalle. Laavun, joka on erittäin siistissä kunnossa, sisäseinällä roikkuvat vahvuuksilla varustetut, ei ehkä niinkään halvat, aurinkolasit odottaen omistajaansa noutamaan ne. Koko laaksosta huokuu luottamus sekä ymmärrys sen kaltaiseen elämään, jossa minäkin voisin kuvitella eläväni tyytyväisenä.

Morsiushuntu-putous

Jonkin matkaa takaisin Kilpisjärven suuntaan löytyy Morsiushuntu-putous. Ei yhtään opastetta tiellä. Ei edes kohdalla. Vain vanha tietyömaan levennys sekä silta. Siitä se löytyy. Jyrkkä polku alas, jonka varreĺla on vaarasta varoittavat taulut. Vielä kun tuosta jatkat alaspäin varovasti, niin pääset näkemään putouksen, jonka juurella voisit kuvitella meneväsi vaikka naimisiin. Hieno paikka, kerta kaikkiaan. Suosittelen kaikille pariskunnille, matka alas ja ylös on haasteellinen kuten avioliitto..

10 heittoa ja vain kaksi tyhjää. Tässä kaksoistärppi!

Ai niin, kävimme myöskin merellä hakemassa muutaman kalan. Mukavaa oli niitä taas pakastaa, kuin myöskin paistaa osa ihan tuoreeltaan.. Kyllä tämä planeettamme on vain hieno paikka elää!!

Seitä ja miekkavalaita

Turskankiilto silmissä suuntasin aamuvarhain Norjan Skibotniin, josta en kuitenkaan yhtään turskaa  joulupöytääni saanut. Reissun pelasti mahtava kohtaaminen miekkavalaiden kanssa, lukuisat seit sekä upeat maisemat ja hieno keli.

Aamuauringon valaisema vuoristo kilpisjärvi-Skibotn tieltä

Nousuvesihuippu oli vuorovesitaulukon mukaan n. 13.30, joten lähdin ajelemaan jo hyvissä ajoin kohti Skibotnia, jossa olin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Laskuvesi oli saavuttanut huippunsa tuntia aiemmin ja nousuvesi taas virtasi vuonoon kiihtyvällä vauhdilla. Tie tuonne on yksi hienoimmista maisemallisesti. Ensin tulevat näkyviin Kilpisjärven suurtunturit ja aina niin mahtava Saana, sekä sen jälkeen Norjan jylhät ja korkeat vuoristot huippuineen sekä solineen. Varsinkin tällaisena aamuna, jolloin auringonsäteet pääsevät osumaan vuoristoon, tunnelma on taianomainen. Odotukset olivat siis korkealla saavuttuani siihen niemenkärkeen, jonka olin kalapaikakseni valinnut kartalta ennen lähtöäni. Paikalla piti vielä tutkia rantaa ja valita mieleiseni kalapaikka ja sellainen löytyikin läheltä P-aluetta, jonne autoni pysäköin. Vuorovesi on tuolla yli 3 metriä, kalapaikkani mahdollisti siirtymisen ylöspäin nousuveden mukana, eli leiri siihen ja homma alkoi rauhallisesti kahvilla ja ruisleivällä. maisemia ihaillen sekä merta haistellen.

Toimivin litka tänään

Sitten jo virittelin kalavehkeet valmiiksi. käytössäni minulla oli valtamerikalastukseen tarkoitettu 3,5 metrinen teleskooppivapa sekä reilu haspelikela. Päätin kalastaa litkalla vaikka ymmärsin vaarat niiden menetykseen tarttuessaan helposti pohjaan, mielestäni tuo on kuitenkin tehokkain tapa kalastaa rannalta ja toki veneestäkin, tuolloin pohjaankiinnijäämisriski on vain paljon pienempi. Siis koukkuja, jigejä tai mitä nyt pakista sattuu löytymään, kiinni sivutapseihin ja päähän 40-100 grammainen paino tai uistin. Minun vapaani parhaiten sopi 80 grammainen uistin, josta olin poistanut koukut ettei niin helposti jäisi pohjaan kiinni.

Ensimmäinen sei n. 650 g ja kiinni selästä

Muutamia heittoja heittelin tyhjään, kunnes kelatessa tuntui reilu paino. Odottelin jotain reilumpaa turskaa, mutta ei. Sei oli tarttunut selästään kiinni ja veteli siimaa hämäävän voimakkaasti. Sitä tuo kalastus sitten olikin. välillä joku kyljestään kiinni jäänyt sei ylös ja välillä ei mitään. Päivän paras litka oli ehdottomasti fluorisoidut katkarapujäljennökset, joita seit pyrkivät syömään. Tuolla tulikin jo useampi sei samaan aikaan ylös ja mukavin oli kolmen reilu puolikiloisen sein yhteistärppi, varsinkin kun väsyttäessä koukut viistelivät pohjaa ja keräsi vielä kivan kasan levää mukanaan. Tuo kasa sai vavan painumaan niin luokille, että odottelin jo vähintään kymmenen kilon kalaa nousevaksi ylös. Tovin tuota sain väsytellä ja mukava oli tunne, vaikka rannalle nousikin vain muutama sei muiden joukkoon.

Kolmea seitä kerralla, höystettynä levällä

Sitten hommaan tuli muutos, aluksi paikalle tulivat pyöriäiset, jotka ajoivat kalaparvet muualle. Toki välillä joku sattumakala tuli, mutta selvästi mentiin huonompaan suuntaan. Väillä join kahvia ja katselin noita delfiinejä ja välillä rauhakseen heittelin litkaani. Sitten huomasin sivusilmällä veden kalvosta nousevan jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Nuo eivät olleet pyöriäisiä, vaan valaita. Kelasin äkkiä litkan rantaan ja hyppelin rantakivillä kassilleni hakeman kameraa ja takaisin. Miekkavalaita! Vieläpä aivan rantaa pitkin tulossa juuri kalastuskiveäni kohti. Välillä sukeltaen ja välillä palaten pinnalle hengittämään ja puuhkaisemaan ilmat pihalle niskassa olevasta hengitysaukostaan. Kerta kaikkiaan hieno hetki. Kerran aiemminkin olen noihin tappajavalaiksi tituleerattuihin kavereihin törmännyt. Tämä tapahtui 20 vuotta sitten Varangin-vuonossa, jossa olin pienellä avoveneellä juksaamassa turskaa kaverini kanssa. Tuolloinkin ne ohittivat meidät lähes yhtä läheltä, mutta silloin minua jännitti paljon enemmän, sillä olimmehan hyvin pienellä ja kiikkerällä veneellä liikkeellä. Nyt istuin turvallisesti rantakalliolla, joten sain vain nauttia tuosta kohtaamisesta. Sain otettua tämän kohtaamisen myös videolle ja voit katsoa sen klikkaamalla tästä.

Meduusa, jonka halkaisija oli n. 30 cm

Mieleenpainuva reissu siis kaiken kaikkiaan ja kun vielä sain muutamia kiloja kalaa kotiin tuomiseksikin, niin en voi valittaa. Silti tuo turskan saamattomuus vaivaa mieltäni sen verran, että saatan tehdä vielä ainakin yhden retken tuonne parhaitten kala-aittojen ääreen.

Perkuuta odottavia seitä

Sain muuten tänään tiedon, että postiin ollaan toimittamassa tilaamaani, Kiinassa tehtyä, Venäjän talviverkkokalastajien ihmelaitetta Torpeedoa, jonka esittelen varmasti kunhan jäätilanne paranee ja pääsen tosihommiin.

Metsoa joulupöytään

Sain metson pyytämättä. Ensimmäinen kerta kun näin kävi. Monesti on tullut pyydettyä ja muutamia kertoja tuolloin saatu, mutta nyt sain tuon metsiemme kuningaslinnun yllättäen ja pyytämättä.

Vanha ukkometso

Edellisestä metsästysreissustani on jo useampi vuosi aikaa. Syksy 2011 on viimeisin metsästyskauteni. Tuolloin minun vierellä myös juoksi flätti-naaras Viivi! Loppuvuodesta muutto ulkomaille ja koirasta luopuminen lopetti tuon harrastuksen silloin.

Viivi, luotettava ja uskollinen kumppani

Nyt minulla olisi toki ollut mahdollisuus lähteä lintuja pyytämään, mutta haulikkomiehenä en ilman koiraa tuonne kairaan kehtaa lähteä. Periaattenani on aina ollut, että haavakkoa en luontoon jätä ja pidän siitä edelleen kiinni. Jos siis haulikkohommiin innostun, niin koiranhankinta olisi sitten se ensimmäinen liike.

Palataan takaisin tuohon metsoon. Saan kiittää siitä ystävääni, joka tiesi tilanteestani metsästyksen suhteen ja on itse innokas metsästäjä sekä tarkkasilmäinen ampuja.
Matkalla etelästä takaisin kotiin pysähdyimme itäkairassa ystäväni luona ja siellä riippui vajan seinällä tämä vanha homenokka, jonka ystäväni oli heti pudotuksen jälkeen nimennyt sen Sakken joululinnuksi. Mahtavaa! Kuinka kiitollinen olenkaan tuonkaltaisista ystävistä!
 Nyt olen tuon linnun siivonnut. Jalat ja siivet päätyvät kastikkeseen ja rintafileet paistetaan ja haudutetaan kermassa. Nam!

Lihat valmiina pakkaseen.

Joulukala vielä puuttuu ja sitä lähden huomenna pyytämään Skibotnista. Toivottavasti turskaa on liikkeellä.

Perhoja ja nuoruusmuistoja

Auringonlasku Airiston taakse

Emännän tunnetaideterapia-koulutus ja isäni 70-vuotispäivä lähettivät meidät 1140 kilometriä etelämmäs Turkuun ja Satavan saareen. Ajellessamme mutkaisia saaristoteitä muistot nuoruudesta valtasivat mieleni. Asuin tuolloin Airiston reunalla sijaitsevassa pienessä Hinttistensaaressa, kalastajatilalla, jonne ei ollut tieyhteyttä kuin talvisin jäiden tultua. Koulumatkanikin olivat melko haastavia. Sulan veden aikaan matka taittui pienellä veneelläni ja jäiden aikaan menin joko jalkaisin, mopolla, moottorikelkalla tai autolla. Olin kuudennella luokalla ja Turun sanomat tekivät puolen sivun jutun erilaisesta koulumatkastani osana Kakskerran koulun 100-vuotisjuhlaa. Olihan nuo matkat välillä melko hurjia, eritoten myrskyisinä päivinä tai syksyisinä pakkasaamuina, jolloin merestä nouseva sumu jäätyi kasvoilleni sekä vaatteisiini. Lähinnä keväisin kun ahtojäät tulivat rantaan en pääsyt kouluun, mutta onneksi tuuli usein avasi reitin muutamassa päivässä. 

Nyt tuokin koulu on jo lopetettu, mutta yksi muisto noista ajoista sai minut vieläkin hymyilemään ja ehkä vähän hytisemään kylmästäkin. Oli kevättalvi ja ilmat olivat olleet hyvin keväisen lämpimät  jo muutamia päiviä. Kelirikkoaika oli siis tulossa, mutta vielä jäät kantoivat. Nuorena miehenalkuna olin hieman aamu-uninen ja nousin tuonakin aamuna ylös sängystä tavanomaiseen tapaani myöhässä. Pikaisten aamutoimien jälkeen heitin repun selkään, kypärän päähän ja polkaisin moponi käyntiin. Asuntomme sijaitsi korkealla kallion päällä ja vain pieni traktoripolku johti rantaan ja siitä poljettu reitti kulki jään yli Kakskerran saareen, josta pääsin linja-autolla kaupunkiin.

Tuota reittiä pitkin siis kaasuttelin tuona keväisenä aamuna, unisilla silmilläni ja kypärän visiiri huurussa. Lähellä rantaa lisäsin vielä kaasua, sillä edessäni näkyi tasainen jäätikkö, jossa huoletta voisi ajaa nuoren miehen innolla ja niin kovaa kuin pikkaisen viritetty moponi kulki. Juuri kun maa loppui ja jään piti alkaa, niin moponi pysähtyi melkein kuin seinään ja minä lensin kaaressa tangon ylitse jäiseen veteen. Siinä kylvyssä peseytyivät unihiekat silmistä välittömästi ja siellä rannassa, vettä kaulaan saakka ihmettelin, että mitä hemmettiä tapahtui! Jäät olivat vetäytyneet rannasta ja vain metrin päässä minusta alkoi taas jääkansi. Vaihtoehtoja ei ollut, mopo äkkiä vedestä ylös ja polkaisu. Yllättävästi mopo käynnistyi ja munat jäässä ajelin takaisin kotiin, jossa suoraan lämpimään suihkuun. Ei ollut asiaa kouluun tuona päivänä ja taisi olla niin, että muutama muukin päivä jäi väliin kelirikon vuoksi. Kunnon talvia ne olivat silloin, nyt on kaikki toisin. Jäitäkään vissiin ole ollut moneen vuoteen kunnolla täällä etelässä?

Saaristomaisemia

Kiva reissu, jonka aikana myös tapasimme yhdessä ja erikseen ystäviämme, on tulossa päätökseen ja huomenna ajelemmekin taas kohti pohjoista, jonne jo kovasti odotan jäiden saapumista pilkki- ja verkkohommat mielessäni. Jos ne eivät saapuessamme vielä kanna miestä, niin saatan ryhtyä sitomaan muutaman perhon. Koska kalastusblogi ja tämä loistava aasinsilta, jaan teille tähän oliivin sarvijaakon muunnosperhoni ilman reseptiä ja edes kokemuksia siitä, miten tuo pyytää. Kait tämä ensi kesänä on pakko käydä uittamassa jossain.

Muunnos Sarvijaakosta

Kanootti neitsytmatkallaan

Ehdinpäs vielä ennen jäiden tuloa kokeilemaan uutta kanoottia. Kaksi tuntia paketin noutamisen jälkeen, olin jo rinkka pakattuna matkalla järvelle verkkojen kanssa. Valitsin järven, jonne minulle jäi vain noin kilometrin kävelymatka, joten varovasti pääsin testaamaan miten kanootti kulkee kiinnitettynä rinkan ulkopuolelle. Hienostihan se toimi ja kyllä tuolla pystyy lähtemään jo jonkinlaisille vaelluksille. Toki 8,5 kilon ylimääräinen paino vaikuttaa mm. eväiden määrään rinkassa, mutta jos esim. vaellusmatkat jalkaisin olisivat lyhemmät, niin kyllä tuota rinkkaa viikon jaksaa selässä kantaa, varsinkin kun osan matkasta voisi meloa.

Lähtövalmiina

Kanootin täyttäminen sujui helposti parissa minuutissa. Ensituntuma oli ihan hyvä. Penkkiin oli hyvä istua ja kanootti tuntui kohtuullisen vakaalta. Kyllä tuosta verkot veteen voisi saada ja niin saikin. Mitään kaikuluotainta minulla ei ollut ja järven syvyydet olivat suuri arvoitus, joten rannanmuotojen mukaan yritin etsiä syvännettä järvestä. Suurin odotuksin siis verkot veteen ja sitten telttapaikkaa etsimään.

Asentopaikka yön yli

Helpostihan tuo hiekkakankaalta löytyi ja maapuita oli lähistöllä riittävästi. Keräilinkin niitä melko paljon, sillä jouduin vähän oikomaan verkkoja laskuvaiheessa ja nostin niitä myös hieman takaisin kanoottiin, jolloin housut kastuivat hommassa, joten kuivatustulet oli syytä rakentaa. Iltaa kohden myös tunsi selvästi miten pakkanen alkoi kiristyä ja aloin vähän jännittämään tulevaa yötä, sillä mukanani oli vain kevyt makuupussi, jossa extreme-arvo oli nolla-astetta ja comfort +5 astetta.
Reipas pakkasyöhän siitä tulikin ja hieman hampaani kyllä kalisivat yöllä tulien sammuttua, mutta kuitenkin selvisin melko mallikkaasti.

Maa ja majoite kuurassa aamulla

Huonolla kamerallani sain tallennettua vähän revontuliakin

 Aamulla sitten teltan purku ja järvelle nostamaan verkkoja, joissa pettymyksekseni ei ollut yhtään kalaa. Ei siis sintin sinttiä! Kyllä se niin vain on, että vierailla vesillä ja uusilla tyylillä kalastettaessa, saalis voi olla juurikin näin hurja. Ehkä minua olisi auttanut kaikuluotain oikean verkkopaikan määrittämiseen. Itse verkkoja en voi syyttää, sillä satoja kiloja on noilla samoilla verkolla pyydetty aiemmin. Mutta ei tässä nyt oikein muuta voinut kuin tyhjentää kanootti ja pakata se rinkkaan, laittaa leuka rintaan ja lähteä kohti uusia pettymyksiä. Märät verkotkin painoivat enemmän kun hartiat lysyssä tallustelin kohti autoa. Kotona kuitenkin mieleni hieman piristyi, kun saunan lämmössä aloin miettimään, että hyvin toimi kanootti ja ensi kesälle mulla olisi varman mielenkiintoisia reissuja sen kanssa tiedossa.

Luonnon taideteoksia