Talvikalastuskausi avattu

Pari hyvää pakkasyötä takana ja arvelin nyt olevan aika lähteä tutkimaan lähiseudun järviä kairan ja pilkkivehkeiden kanssa. Vasta tänne muuttaneena, minulla ei ole pienintäkään käsitystä hyvistä pilkkipaikoista, joten nyt tämä perustuu puhtaasti empiiriseen tutkimiseen. Homma käynnistyi niin että Retkikartasta etsin järveä, joka herättää mielenkiintoni. Kriteereinä käytin etäisyyttä kotoani (max 25 km), etäisyyttä tiestä, järven kokoa, tulevat ja lähtevät joet järvestä, järven muotoja sekä lopuksi intuitiota. Tällä kertaa päädyin järveen, jonka nimi oli Syväjärvi. Pienehkö järvi, jonne oli sopiva matka kotoa paikkaan, jonne auton voisin jättää sekä vain n. kilometrin matka patikoitavaa järvelle.

Aamuaurinko haloineen Enontekiöllä

Jälkiviisana voisin sanoa olleeni liian optimistinen paikan suhteen ja annoin järven nimenkin hämätä itseäni. Huomioin kyllä soisen ympäristön ja muutamat tehdyt ojitukset alueella, mutta en antanut niille sitä painoarvoa kuin olisi pitänyt, joten olin minä hieman pettynyt itseeni, kun järvelle saavuin. Kävelin noin sadan metrin päähän rannasta ja annoin kairan laulaa. Ohuen jääkerroksen alla olikin sitten heti turvevelliä. Luovutin välittömästi järven suhteen ja otin kartan esiin. Kolmen kilometrin päässä soiden takana oli lupaavan näköinen järvi ja rannan muodotkin antoivat olettaa, että vettä olisi enemmän kuin pari senttiä. Kaira kantoasentoon ja reppu selkään. Syväjärvi on havaittu hyvin matalaksi ja suuntasin kohti Valkeejärveä.

Jään alla oli edes sen verran vettä, että pääsin uittamaan morria

Valkeejärven jäälle päästyäni, jää rasahteli uhkaavasti jalkojeni alla. Kairasin reiän muutaman metrin päähän rannasta ja jäätä oli vain n. 2 cm. Riittävästi kyllä kantamaan minut, mutta liian vähän siihen, että olisin arvannut lähteä laajemmin tutkimaan. Ilma oli tuulisen kylmä ja matkaa autolle oli nyt useampi kilometri, joten uinti tuolla voisi olla kohtalokas. Varsinkin kun olin unohtanut kokonaan tulentekovehkeet matkasta. Vettä tuossa oli vain noin 70 senttiä ja siirryin järven toiselle puolen, josta rannan maasto lupaili vähän syvempää vettä ja muutenkin näytti niemenkärkineen ihan hyvältä pilkkipaikalta. Vettä ei tuollakaan ollut kuin metrin verran, joten tappiomieliala valtasi pikkuhiljaa mieleni ja jo tunnin pilkkimisen jälkeen annoin periksi ja lähdin takaisin kohti autoa. MP- reissu tuli tästäkin, kuitenkin sain taas lisää oppia alueen järvistä.

Pohjoisen koivikkoa

Tunnin raskaan tarpomisen jälkeen olin taas autolla. Suo oli paikoin upottavaa ja pari kertaa meinasi saapas jäädä kokonaan suon vangiksi, mutta onnistuin kuitenkin pitämään ne vielä ominani. Päivä oli hieno ja sain suurimman osan ajasta nauttia auringonpaisteesta, jota olinkin jo tovin kaivannut. Sellainen oli tämän pilkkikauden avaus ja tästä ei voi muuta kuin parantaa..