Totta, ja niitä on myös ollut ja niitä kohti on aina pyritty ja välillä saavutettukin jotain. Usein kuitenkin nuo unelmat muokkautuvat ja kun yhden on saavuttanut, toinen on jo mielessä. Niitä seuraillessa olen päätynyt ihmeellisiin paikkoihin. On tullut jo useampi vuosi asuttua etelän auringossa. Niin ikään on reissattu reppu selässä pitkin Aasiaa ja Väli-Amerikkaa. Rakkauden perässä muutin takaisin Suomeen ja pieneen ruotsinkieliseen saareen Paraisille, josta nyt muutimme yhdessä tänne pohjoisimpaan Suomeen Enontekiölle.
Tuttuja nämä seudut olivat minulle jo monien vuosien vaellus- ja kalareissujen ansiosta. Kesällä 2015 vietin kuukauden näillä korkeuksilla lähes yksinomaan telttamajoituksessa ja vaimonikin on monesti aiemmin lomaillut napapiirin tällä puolen, jopa hetken työllistynytkin täällä. Siksi tänne muutto olikin melko looginen ratkaisu, olihan meillä jo pieni tieto tulevasta ja suuri lapin kaipuu poltti rinnassa. Vaimon työpaikan varmistumisen jälkeen asunto löytyi nopeasti ja sitten jo kohta ihmettelimmekin ruskan keskellä, että mitäs sitten?
Vaimolla toki on osin omat tekemisensä selvillä työnsä puolesta, mutta itselläni alkaa tämä peukaloitten pyörittely taas kyllästyttämään. Mieli onkin taas keksinyt vaikka mitä yrittämisen arvoista ja on ollut hyvin opettavaista palata ajatukseen siitä mitä oikeasti haluaa, siis unelmiin. Erikoista tässä on ollut se, että unelmoin monesta asiasta jotka tuntuisivat hyvältä, mutta kun jään miettimään sitä mitä unelmalleni tapahtuu jos ja kun sitä kohden lähden pyrkimään, niin näen jotain muuta kuin mukavan lopputuloksen. Siksikin tässä täytyy ajatuksella miettiä ja "maistella" näitä tulevaisuuden suunnitelmia.
Koti! Siinä yksi unelma ylitse muiden. Koti, joka on muutakin kuin paikka levätä tai jossa säilytetään tavaroita. Se on juuri nyt unelmistani se ajankohtaisin, ikioma koti, lainoineen, remontteineen ja kaikkine huolineen. Ei mikään helppo unelma, varsinkaan kun sen pitäisi olla meille molemmille juuri se oikea ja juuri sille ja sen arvolle kuuluvalla paikalla. Muutamia taloja ja mökkejä tässä on nyt jo käyty katsomassa, mutta täysosumaa ei ole vielä tullut. Katseet on jo osin siirretty myös tontteihin ja hirsitalopaketteihin. Muutama näyttö on vielä ensi viikolle sovittu ja joukossa on mm. majoituskeskus, jossa olisi 60 lepopaikkaa erämaan rauhaa ja huikeita kalastuskokemuksia etsiville lomailijoille.
Siitä pääsemmekin seuraavaan ajatukseen tulevaisuudesta. Täysin selvää on se, että haluan kalastaa ja vaeltaa näitä vesistöjä ja erämaita jatkossakin. Kysymys kuuluu, haluanko jakaa näitä kokemuksia, paikkoja tietojani myös muille ja olenko valmis kantamaan sen vastuun, jonka nuo asiat ja tarvittavat investoinnit vaativat. Ehkä, kohtuullisissa määrin tuo voisi olla jopa kovin antoisaa. Kalastaminen kuten vaelluskin on siitä hienoa, että toisen onnistuminen tuntuu lähes yhtä hyvältä ja toisinaan jopa paremmalta kokemukselta, kuin omat onnistumiset. Tietotaitoa, kokemusta ja saaliita on kertynyt jo siinä määrin, että kohtuullisen helppoa olisi opastaa vaikka aivan vasta-alkajaa saamaan sellaisia kaloja, jottei tarvitse enää koskaan valehdella muille. Sadat yöt luonnossa, niin kesällä kuin talvella ovat taas opettaneet yhtä jos toistakin ja kyllä tuostakin olisi mukavaa jakaa tietoa muille asiasta innostuneille. Parhaimmillaan kuitenkin riittää vain pihapiiristä poistuminen ja hiljentyminen hetkeen ja paikkaan. Luontoyhteyden syntyminen on parasta mitä tässä hektisessä maailmassa voi saada rauhoittuakseen ja akkujen uudelleen lataukseen. Tuo ei kuitenkaan aina ole aivan yksinkertaista, mutta opastuksella kaikki on mahdollista.
Elämme siis mielenkiintoisia aikoja. Tulevaisuutta odotellessa, päätän kuitenkin lähteä huomenna laskemaan verkot salaiselle järvelle ja toivon parasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti