 |
| Auringonlasku Airiston taakse |
Emännän tunnetaideterapia-koulutus ja isäni 70-vuotispäivä lähettivät meidät 1140 kilometriä etelämmäs Turkuun ja Satavan saareen. Ajellessamme mutkaisia saaristoteitä muistot nuoruudesta valtasivat mieleni. Asuin tuolloin Airiston reunalla sijaitsevassa pienessä Hinttistensaaressa, kalastajatilalla, jonne ei ollut tieyhteyttä kuin talvisin jäiden tultua. Koulumatkanikin olivat melko haastavia. Sulan veden aikaan matka taittui pienellä veneelläni ja jäiden aikaan menin joko jalkaisin, mopolla, moottorikelkalla tai autolla. Olin kuudennella luokalla ja Turun sanomat tekivät puolen sivun jutun erilaisesta koulumatkastani osana Kakskerran koulun 100-vuotisjuhlaa. Olihan nuo matkat välillä melko hurjia, eritoten myrskyisinä päivinä tai syksyisinä pakkasaamuina, jolloin merestä nouseva sumu jäätyi kasvoilleni sekä vaatteisiini. Lähinnä keväisin kun ahtojäät tulivat rantaan en pääsyt kouluun, mutta onneksi tuuli usein avasi reitin muutamassa päivässä.
Nyt tuokin koulu on jo lopetettu, mutta yksi muisto noista ajoista sai minut vieläkin hymyilemään ja ehkä vähän hytisemään kylmästäkin. Oli kevättalvi ja ilmat olivat olleet hyvin keväisen lämpimät jo muutamia päiviä. Kelirikkoaika oli siis tulossa, mutta vielä jäät kantoivat. Nuorena miehenalkuna olin hieman aamu-uninen ja nousin tuonakin aamuna ylös sängystä tavanomaiseen tapaani myöhässä. Pikaisten aamutoimien jälkeen heitin repun selkään, kypärän päähän ja polkaisin moponi käyntiin. Asuntomme sijaitsi korkealla kallion päällä ja vain pieni traktoripolku johti rantaan ja siitä poljettu reitti kulki jään yli Kakskerran saareen, josta pääsin linja-autolla kaupunkiin.
Tuota reittiä pitkin siis kaasuttelin tuona keväisenä aamuna, unisilla silmilläni ja kypärän visiiri huurussa. Lähellä rantaa lisäsin vielä kaasua, sillä edessäni näkyi tasainen jäätikkö, jossa huoletta voisi ajaa nuoren miehen innolla ja niin kovaa kuin pikkaisen viritetty moponi kulki. Juuri kun maa loppui ja jään piti alkaa, niin moponi pysähtyi melkein kuin seinään ja minä lensin kaaressa tangon ylitse jäiseen veteen. Siinä kylvyssä peseytyivät unihiekat silmistä välittömästi ja siellä rannassa, vettä kaulaan saakka ihmettelin, että mitä hemmettiä tapahtui! Jäät olivat vetäytyneet rannasta ja vain metrin päässä minusta alkoi taas jääkansi. Vaihtoehtoja ei ollut, mopo äkkiä vedestä ylös ja polkaisu. Yllättävästi mopo käynnistyi ja munat jäässä ajelin takaisin kotiin, jossa suoraan lämpimään suihkuun. Ei ollut asiaa kouluun tuona päivänä ja taisi olla niin, että muutama muukin päivä jäi väliin kelirikon vuoksi. Kunnon talvia ne olivat silloin, nyt on kaikki toisin. Jäitäkään vissiin ole ollut moneen vuoteen kunnolla täällä etelässä?
 |
| Saaristomaisemia |
Kiva reissu, jonka aikana myös tapasimme yhdessä ja erikseen ystäviämme, on tulossa päätökseen ja huomenna ajelemmekin taas kohti pohjoista, jonne jo kovasti odotan jäiden saapumista pilkki- ja verkkohommat mielessäni. Jos ne eivät saapuessamme vielä kanna miestä, niin saatan ryhtyä sitomaan muutaman perhon. Koska kalastusblogi ja tämä loistava aasinsilta, jaan teille tähän oliivin sarvijaakon muunnosperhoni ilman reseptiä ja edes kokemuksia siitä, miten tuo pyytää. Kait tämä ensi kesänä on pakko käydä uittamassa jossain.
 |
| Muunnos Sarvijaakosta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti